Osa 14 - Yehowah Elohimin kohtaaminen 1971

Kohtasin Luojani kasvotusten

Ensin hieman taustoitusta sille, mikä johti tähän elämäni ihmeellisimpään tapaamiseen:

Vakuutan, etten ole käyttänyt koskaan huumeita ja olin tuona iltapäivänä täysin raitis ja vesiselvä. Tuo ihmeellinen kohtaaminen tapahtui stadissa luettuani ensin Vuorisaarnaa ja siitä jakeen Matt. 5:42 "Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää." Päätin sinä päivänä noudattaa tuota kehoitusta kirjaimellisesti siten, että jos joku pummi tulee minua vastaan kadulla ja pyytää markkaa, niin annan hänelle 2 mk, jos minulla vain on ja toivotan Jumalan siunausta. Sen seurauksena tapahtui minulle alla mainittu kohtaaminen. 

Yleensä ihmiset, jotka tunsin olivat sitä mieltä, ettei pummeille kannata antaa mitään, koska he ostavat sillä olutta tai tupakkaa ja turmelevat sillä itseään. Tuo käsitys sotii kuitenkin Yeshuan seuraavaa opetusta vastaan Matt. 5:45 "...että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin." Kyllä taivaallinen Isämme tietää etukäteen, että väärämieliset polttavat viljastaan pontikkaa, mutta antaa silti sataa vettä heidänkin pelloilleen!

Seuraava tositapahtuma sattui minulle sen seurauksena Hesassa vuonna 1971 pääsiäisviikolla:

Olin stadin Tekun 3.:lla luokalla ja viimeinen tenttikausi oli puolivälissä. Olin menestynyt poikkeuksellisen hyvin tenteissä ja minusta tuli luokkani priimus, vaikka (tai oikeammin sanoen juuri siitä syystä että) olin joka ilta läksyjen luvun jälkeen juuri ennen maate menoa hiljentynyt lukemaan Johanneksen evankeliumia kirjeellisen Raamattukurssin muodossa, nimeltään "Elämän Valkeus".

Olin menossa viettämään Pääsiäistä maalle, Siuntioon omaisteni luo ja kävellessäni Linja-autoasemalle muistelin, miten olin tullut vaikutetuksi Yeshuan Vuorisaarnasta ja etenkin jakeesta: "Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää!"

Olin näet päättänyt tuon jakeen johdosta antaa kaikille pummeille tuplalantin eli kaksinverroin mitä he pummaisivat, jos mulla vain sattuu rahaa olemaan. Päätin noin siksi, että uskoin Yeshuan todella TARKOITTAVAN juuri sitä mitä Hän sanoi.

Varsinainen kohtaaminen

Kohtaamisemme tapahtui Pääsiäisviikon keskiviikkona 1971 seuraavasti: 

Saavuttuani Lasipalatsin edustalle tuona keskiviikkona, iltapäivällä klo 14 paikkeilla, mietin että mitä muuta Yeshua voisi minulle merkitä sen lisäksi, että Hänen opetuksensa ovat ylen ihmeelliset ja että sain nyt 5 päivää Pääsiäislomaa Hänen kärsimystensä vuoksi(?)

Oli aurinkoinen ja leuto iltapäivä, eikä mitään suurta ruuhkaa. Stadin keskusta oli verraten hiljainen tuohon aikaan. Seisoin rennosti odottaen linjuria Siuntion lähtölaiturilla.

Silloin, kun ajattelin juuri Yeshuan persoonaa ja että tahtoisin oppia tuntemaan Hänet paremmin, alkoi merkillinen tapahtumien sarja !

Siirtykämme nyt tuohon iltapäivähetkeen...

Näen ikään kuin tiheän sumupilven seisovan jalkakäytävällä noin 20 m:n etäisyydellä asemarakennuksen suunnassa. Ihmettelen, että miten tuo on mahdollista, koska ilma on muutoin kirkas ja aurinko paistaa sinitaivaalta (?)

Sumu haihtuu kuin huomaamatta ja sen sisältä paljastuu noin 50-vuotias mies siniseen arkipukuun pukeutuneena. Mies oli normaalivartaloinen, noin 170 cm pitkä ja hänellä oli valkoiset hiukset. Ei partaa eikä viiksiä. Oli silmiinpistävää, että hänen siniset silmänsä loistivat kuin lamput jotain yliluonnollista valoa jo noin 20 m:n etäisyydeltä ja hän katsoi suoraan minuun ja alkoi rauhallisesti kävellä luokseni. Koko ajan hän kiinteästi katsoi minua silmiin.

Tultuaan aivan eteeni kasvotusten, hän sanoi: "Voisitko antaa minulle 5 penniä, sillä se puuttuu minulta yömajamaksusta?" Huomasin, että hänen suunsa oli hänen puhuessaan koko ajan kiinni ja että todellisuudessa kuulin hänen ajatuksensa! Se oli hätkähdyttävää tajuta.

Mietin, että miten noin siististi pukeutunut mies voi olla 5 p:n tarpeessa ?

Otin lompakkoni esiin ja muistin samalla Yeshualle juuri sinä aamuna antamani lupauksen antaa pummeille tuplalantin, jos vain minulla kolikkoja olisi.

Mielestäni 10 p olisi kuitenkin niin mitättömän vähän ja siksi aioin antaa hänelle 5 mk, sillä tiesin mulla olevan sen lisäksi 10 mk seteli, joka riittäisi linjurireissuun edestakaisin. Juuri kun aioin ottaa 5 mk:n setelin, kuulin miehen sanovan (taaskin suu kiinni) siis ajatuksen välityksellä: "Vain 5 p. Ei yhtään enempää."

En ottanut sitä 5 mk seteliä, vaan avasin kolikkolokeron, jossa oli vain 7 p. Silloin tunsin tuon miehen katsovan suoraan silmieni läpi sieluuni asti ja näkevän kaiken sisimmässäni. Koin valtavan pyhyyden läsnäoloa ja aloin pelätä suunnattomasti!

Mies katsoi koko ajan silmiini ja kaikki syntini ja pahat tekoni tulivat kuin filminauhana esille mieleeni. Mies sanoi rauhallisesti suu kiinni ollen: "Totisesti sinä olet suurisyntinen ihminen."

Silloin tajusin olevani Jumalan kanssa kasvotusten ja olisin halunnut kadota maan rakoon. Katsoin alas jalkateriini ja etsin silmilläni sopivaa rakoa maasta sinne syöksyäkseni. Ei löytynyt.

Juuri silloin tapahtui vieläkin merkillisempää !

Minusta astui voimallisesti esiin jokin henki, joka vastasi puolestani Jumalalle: "Totisesti minä olen suurisyntinen ihminen, mutta minä turvaan kaikessa Jumalan armoon!"

Olin niin ihmeissäni, etten voinut muuta kuin tapailla samoja sanoja ja toistin ne mielessäni Jumalalle sanoen: "Juuri niin, minä olen suurisyntinen ihminen, mutta minä turvaan kaikessa Jumalan armoon."

Silloin koin valtavan yliluonnollisen rakkauden ja armon voiman virtaavan Jumalan silmien kautta minuun ja kaikki pelkoni katosi. Olin kuin alaston Jumalan edessä, mutta samalla armahdettu ja rakastettu.

Sitten tuo sama henki, joka oli minua puolustanut jatkoi sanoen: "Isä, minun on raskas olla täällä pahassa maailmassa. Ota minut pian takaisin luoksesi!"

Jumala kuunteli tuon hengen puhetta ja katsoi hiljaa ja säälivästi minua. Ymmärsin että edessäni oli henkien Isä eli itse Isä-Jumala, vaikkakin ihmishahmoon verhoutuneena.

Muistin, mitä olin aikeissa tehdä ja otin ne 7 p esille, annoin ne Jumalalle sanoen: "Tässä sulle 7 p, että ainakin riittää."

Hän otti ne hämmästynyt ilme kasvoillaan käteensä, kiitti ja lähti kävelemään kohden Mannerheimintietä. Katsoin Hänen peräänsä ja mietin, että katoaakohan Hän samalla tavalla kuin tulikin.

Käveltyään noin 20 m, Hän kääntyi ympäri ja katsoen minuun nosti oikean kätensä taivasta kohti ja huusi minulle: "Totisesti me tapaamme vielä!"

- - -

Tuota kohtaamista en unohda koskaan!